Yleisesti ottaen sitä tulee oltua pessimisti. Niinhän sitä sanotaan, että pessimisti ei pety. Se kuulostaisi hyvältä. Mutta mikä kieroutuma ihmismielessä on, ettei se voi hyväksyä sitä asiaa sellaisenaan, vaan aina se toivo sieltä pilkahtaa jostain nurkan takaa salakavalasti.
Asiaan:
2 viikon odotus alkoi taas. Alkaako menkat vai joko tämä 3:s joulu olisi pikkuisen odottamisen aikaa? ja tässä kohtaa voi siis lukea sen ärsyttävän optimistisen toivon, joka on aiheuttanut lukuisat pettymykset. Kuinka monta raskaustestiä pitää vielä tehdä ennenkuin uskoo ettei tule 2 viivaa? Kuinka montaa ovulaatiota täytyy vielä yrittää löytää, jotta varmasti olisi otollinen aika? Kuinka monta kuvitelmaa joulusta tarvitsee elää, jossa kertoo jouluna isovanhemmille, että te sittenkin näette lapsenlapsenne? Eikö kahden joulun kuvitelmat riitä? Ei, ei tietenkään, kun tyhmä ihmismieli haluaa uskotella, että tämä joulu on ihan erilainen kuin aiemmat ja nyt oikeasti hyvä aika lapsen tulla (vaikka edellisjoulutkin oli samanlaisia..), kolmas kerta toden sanoo ja mitä vielä?? Huoh. Kyllä se pieni järjen äänikin sieltä pään sisältä huutelee, että mussuta vaan rauhassa suklaas, ei sulle parempaakaan syytä lihomiseen tule.
Miks ei vois vaan kääntää ajatuksia on/off?
Normaalisti arjessa ei asiaa sinänsä ajattele. Yleensä juhlapyhät,juhlat,hetket, joissa lapsia läsnä, aiheuttavat niitä tulevaisuuden haaveita. Olihan sitä tietysti anoppi kysynyt myös puolisolta, että onko mitään kuulunut? Kun olisi reissullansa niin ihania lastenvaatteita hypistellyt.. Ei, ei ole kuulunut. Ja seuraava ajatus, että tuskin kuuluukaan...oliskin ihme jos kuuluis... Vähän liian hyvää ollakseen totta.. Joten pessimisti 6-0 optimisti ja aamukampa roskiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Enemmän kuin mielellään kuulisin ajatuksiasi ja kommenttejasi!