Miten sitä osaisi olla stressaamatta asiaa?

Jotenkin tuntuu, että kauhean usein sitä pohtii, josko se vauva tuleekin sitten vasta kun hoidot on käyty läpi ja 'luovuttaa'.. Joka paikasta tuntuu kuulevan, että sitten se kyllä tärppää. Tekis mieli huutaa, että turhaanko tässä kärsitään?? On se vaan niin turhauttavaa, jos kaikki onkin sitten periaatteessa ihan turhaan käyty läpi? vai onko se turhaa? Kyllähän tää on eräänlainen elämänkoulu ollut jo tähänkin mennessä.. On oppinut itsestään ja kumppanista. Mutta kaikkein parasta on se 2 viikkoa gonal-f:n jälkeen menkkoja odotellessa! Silloin lähtee turvotuksia  ja mahtuu normaaleihin vaatteisiin, hermot on normaalit eikä viulunkielet, normaaliruoka maittaa ja riittää saamaan masun tyytyväiseksi. Gonalin aikana minulla on ollut myös kuvotusta aamusta puoleenpäivään(oon pistänyt gonalin illalla) ja glomifeeneista tulee todella todentuntuisia painajaisia monia kertoja yössä, turvotusta ja unettomuutta.. joten se 2 viikkoa omana itsenään on ihanaa aikaa :) toivon, että voin joskus lukea näitä tekstejä ja pohtia, että olihan tuosta kaikesta hyötyä ja silitellä pienokaista..

Eikös teidänkin olisi jo aika hankkia lapsia? Niin, niitähän hankitaan kaupasta...

Taas tänään sain kyseisen kommentin töissä, kun vanhempi työkaverini kertoi talon yhteisessä kahvipöydässä olevansa ensi vuonna mummu ja perään kurkkasi minun suuntaani. Äitini kun sattuu olemaan samassa paikkaa töissä, että olisihan se hieno kun ensivuonna olisi tasan 5 mummua! Niin..... Pieni väkinäinen hymy ja huoleton heitto, että katsotaan sitten häiden jälkeen ja puheenvaihto itse mummoon, joka onneksi alkoikin kertoa innoissaan asiasta. Sillä aikaa ehdinkin äkkiä syömään ruokani ja hipsimään pois. Huh. Hienosti vältetty taas, eikä kukaan epäillyt. Ja taas kerran voi todeta, että eihän sitä tiedä, millaisia salaisuuksia tai huolia ihmisillä on, jos he eivät niistä kerro. Itse on tämän kokemuksen kautta oppinut, että ei puolivitsilläkään heitä raskausvitsejä toisille, koska ne voi vihlaista todella syvältä.

Tästä tulikin mieleeni, että jokunen viikko sitten kuulin tuttavaltani kysymyksen, onko minulla syömishäiriö, kun kylillä hän oli kuullut tällaisen pohdinnan. Olin ihmeissäni, mistä tällainen väite on tullut? (pieni kylä.. mikä idylli ja rauha.. Vai miten se menikään?) Ja samaan hengenvetoon, että ei, en ole. Hetken olinkin hämmennyksissäni, kun kuulin, että lisäkilojeni vuoksi oli ajateltu syömishäiriötä. Nyt ajatus huvittaa jo, mutta silloin se lähinnä masensi. Taas vaihteeksi tässä tunteiden vuoristoradassa :D

Onhan se vaikeata olla arvostelematta ihmisiä, eikä siinä, jos itse tietää, kuinka asiat oikeasti ovat, niin ei ole mitään hätää, vaikka tuollaisia väitteitä tulisikin vastaan. Ei haukku haavaa tee :) pitää vain muistaa millainen itse on ja toivoa, että lähimmät sanovat, jos on oikeasti jotain sanottavaa, eikä itse huomaa.

Paljonkohan tulisi,jos saisi aina 5€ jokaisesta kysymyksestä?  ;)

Mitä jos ei ikinä tulekaan äidiksi?

Sitä on monta kertaa miettinyt hiljaa mielessään..

Jotenkin on aina haaveillut isosta talosta ja monesta lapsesta, jotka loisivat taloon iloisen tunnelman. Kuvitellut mielessään koko perheen yhteiset päivälliset, ison sohvan ja ison perheen yhteiset kotilauantain leffaillat.. Millainen talosta tulee, jos siellä onkin pieni sohva ja kaksi ihmistä? Tällä rakkaudella toivon, että siltikin ihan meidän näköinen koti. Vaikka sieltä tuntuisi paljon uupuvankin silloin...

Haikeudella katselen raskaana olevia äitejä masujensa kanssa ja pohdin, tunnenkohan itse ikinä sitä symbioosia pienen elämän alun kanssa.. Miten sitä sitten osaa olla, jos ei sitä koekaan koskaan? Ei mikään varmasti voi korvata tai täyttää sitä lapsen tyhjyyttä. Ihanaa olisi jos en katkeroituisi, vaan pystyisin siltikin katselemaan tulevia äitejä. Tällä hetkellä katselu aiheuttaa musertavan painon tunteen rinnalle ja salpaa kevyesti hengitystä, kun samalla pieni ääni toivoo jossain syvällä, että voi kumpa minäkin joskus..

Kahden ihanan pienen koiran "äitinä" huomaa usein purkavansa erilaista hellyyttä heihin kuin puolisoon. Antaa mieluusti pusuja ja rapsuttaa toisen katsoessa suurilla silmillään anovasti sinua silmiin, ja taas hellyyden tunteet kuohuu poltellen silmäkulmia.

Sitä on onnellinen kaikesta mitä on. Monena iltana sohvalla istuessa pienen perheen kanssa huokaa onnellisesti. Mutta silti kaipaa lisää, vaikka asiat muutoin hyvin ovatkin. Onko ihmisen onnellisuus kiinni siitä mitä ei saa? Vai pystynkö joku päivä hyväksymään, etten välttämättä olisikaan äiti koskaan?  Kyllä siihen jonkinlainen pelko sisältyy. Ahdistus ja pelko. Kuinka hyväksyä asian? Luulen, että se on vuosien, jos ei melkein elämän mittainen prosessi.. En tiedä, olisiko se erilaista jos ei olisi koskaan kuvitellut suurta perhettä.. mutta kun on haaveena se ollut, niin tuntuu vaikealta luopua haaveestaan. Varmasti vielä ei tarvitsisi asiaa ajatella, koska on koeputkihedelmöitys mahdollisuuskin, mutta eihän kukaan ajattelekaan, että tällaista sattuisi juuri itselle? Yleensä ihmisellä on kuitenkin perusajatelmana, että ei minulle käy mitään ja se on varmasti mielen puolustuskeinoja, eihän siitä mitään tulisikaan, jos koko ajan pelkäisi kaikkea. Mutta ennemmin putoaa sitten vähän matalemmalta pettymyksen saralla, kun pohtii näitäkin puolia ajoissa. Toivottavasti ainakin..

Sitä kuvitteli hoidot useiden vuosien kestoiseksi, ei osannut arvatakaan, että nyt mennään jo 2/3:ssa. 1. Terolut 2. Inseminaatiot 3. Koeputkihedelmöitys.

jos oikein toivoo, niin saisikohan yhden lisänumeron arvontaan terveellisistä elämäntavoista? Koska melkoiselta lottovoitto arvonnalta aina välillä vaikuttaa. Vaikka nyt kun asiaan osaa kiinnittää huomiota, niin lapsettomuusongelmat ovat todella yleisiä, ja monet käyvät hoidoissa. Mutta niinhän monet lottoavatkin?

Meidän inseminaatiokierto

Vuorotöiden takia postauksia saattaa tulla epäsäännöllisen säännöllisesti, silloin kun mielessä jotain on.. Nyt on monta asiaa, joten monta postaustakin saattaa tulla.

Mutta asiaan, eli meidän inseminaatiokierto suurinpiirtein näin. Kp on kierron päivä ja kierron 1. päivä eli Kp1 on se päivä, joilloin alkaa menkat kunnolla, eli vuodon ensimmäinen päivä.

Kp1: vuodon eka päivä

Kp3-7: syödään clomifenia 1tbl päivässä (maksaa n. 70e/purkki, jossa 20tbl, jotkut voi syödä 2tbl päivässä) Tässä suora lainaus pakkauselosteesta: Clomifen-tabletti sisältää vaikuttavana aineena 50 mg klomifeenisitraattia, joka on keinotekoinen antiestrogeeni.

Naiset: Klomifeenin vaikutukset perustuvat sen antiestrogeenisuuteen, minkä vuoksi munasolun irtoamista estävä vaikutus poistuu ja estrogeenieritys lisääntyy. Tämä johtaa osaltaan munasolun irtoamiseen. Klomifeenilla on ilmeisesti myös suora stimuloiva vaikutus munasarjoihin, mutta munasolun irtoamisen aikaansaaminen edellyttää yleensä kohtalaista omaa estrogeenieritystä.

Kp 9 tai 10: Ultraääni poliklinikalla ja sen mukaan samana päivänä alkaa Gonal-F pistokset, insuliinikynän näköinen pistos. Maksaa kynällinen eli 300IU/150e. Meillä annostus ollut 37.5IU nyt molemmissa aiemmissa. Suora lainaus Gonal-F:n seloteesta: auttamaan useiden follikkelien eli munarakkuloiden (joissa kussakin on munasolu) kehittymisessä naisilla, joita hoidetaan avusteisilla lisääntymismenetelmillä (toimenpiteitä, jotka voivat auttaa raskaaksi tuloa)

Kp 14: Uä, jossa tarkistetaan, kuinka paljon follikkeleita on muodostunut ja löytyykö isoin eli johtofollikkeli. Tää uä:n aika on hieman vaihdellut sen mukaan, onko ollut esim. vkloppu, koska silloin poliklinikka kiinni. ja molempina kertoina on tässä ultrassa päätetty, että hyvin kasvaa mutta vielä 1-2 päivää pistoksia. ja sitten seuraavaan vaiheeseen eli pregnyliin.Kp15: Taas kotipistoksia, eli 1 pistos, pregnyl, maksaa alle 10e. Ja suora lainaus: Naisilla FSH ja LH saavat aikaan kuukausittain munasolun kypsymisen munasarjassa. LH:ta tarvitaan myös ovulaatioon eli munasolun irtoamiseen. Jos elimistö ei tuota riittävästi FSH:ta ja LH:ta, voi hedelmällisyys heiketä. FSH:ta sisältävien hormonivalmisteiden päivittäisillä injektioilla voidaan saada munasolu kypsymään. Tämän jälkeen munasolun irtominen saadaan aikaan antamalla Pregnyliä. Pregnyliä voidaan antaa myös ovulaation jälkeen avusteisissa lisääntymishoidoissa.

Kp 18: Joko inseminaatio poliklinikalla tai kotona kotiyhdynnöillä, jos kotona niin yhdynnät olisi kp 16 ja 18.

Kp 16, jotta siittiöit olisi valmiina odottamassa munasolua ja kp 18 päivänä, jotta ovulaatio ajoittuisi silloin. Jos taas poliklinikalla, kuten meillä. Niin aamulla klo 8 poliklinikalle ja mies antaa spermanäytteen (on muuten antanut sen jo omalääkärin lähetteestäkin, ja siitä tutkittua montako liikkuvaa, paikallaan olevaa tai hidasta siittiötä, tai onko mr-vasta-aineita, jotka hidastaa siittiön tunkeutumista munasoluun), spermanäyte pestään labrassa, niin että mr-vasta-aineet poistuu ja näytteessä on mahd. paljon liikkuvia siittiöitä. Sitten muutaman tunnin päästä lääkäri vetää ruiskuun pikkuisen määrän spermaa ja ruiskuttaa sen ruiskun ja ruiskun päähän asetetun taipuisan katetrin avulla kohtuun(Ei ballongia, eikä tunnu mulla ainakaan yhtään, ei huomaa koko laittoa.). Sit jäädään odottelemaan. Normaalisti saa olla sen jälkeen arjessa. Yhdyntöjä hyvä kotona vielä parin päivän ajan suorittaa, jotta maksimoi vaikutuksen. Inseminaation jälkeen kuukautisten pitäisi tulla aika tarkkaan 2 viikkoa inseminaatiosta ja itselle ne on ainakin tulleet päivälleen näin. Itse inseminaatio siis ihan kivuton.

Hoitojen kalleus tuli hieman yllätyksenä, ei niinkään lääkkeet, vaan matkat (meiltä poliklikalle meno-paluu 70km) ja jokaisesta hoitokerrasta, kun polin ovesta sisään astuu, maksaa 27.5e.. Ja jos muutamankin kerran tarkistetaan ultraa niin summa kasvaa aika nopeasti. 

Inseminaatiot siis yksilöllisiä, tässä yksi esimerkki, ei siis ainoa tapa toteutua ja varmasti muitakin lääkkeitä on, mutta jollekin voi tällainen samantapainen kierto tulla kuin meillä :)

Kertoako läheisille lapsettomuudesta? Tai kaikille?

Lapsettomuushoitojen alussa pohdimme puolison kanssa, haluammeko kertoa asiasta kuinka monelle ihmiselle? Jos niin kenelle? Miksi? Asiahan kuitenkin on niin henkilökohtainen ja kipeä, ettei sitä jokaiselle halua kertoa alusta alkaen, päivittää tapahtumia jokaiselle erikseen nähdessä, tuntuen ettei muusta enään puhukaan, toistaen itseänsä, ja kuullen ne sanat, että kyllä kaikki järjestyy ja toivotaan. Entä jos ei järjestykään? Siihenkin on varauduttava.

Päätimme pitää asian pienenä salaisuutena.. Ensin emme kertoneet kenellekään, odotimme vuoden yritystä kertomatta asiasta, väistellen aihetta jonkun kysyessä sanomalla, että katsotaan sitten häiden jälkeen. Häät oli päätetty kihlauksen yhteydessä ja samalla ehkäisy jätetty pois.. Ajateltiin, että muutama vuosi väliin, niin pikkuinen olisi siinä iässä, että pääsisi taapertamaan sydäntä särkevän söpösti meidän edellä kaason kanssa alttarille. Hmm.. Nyt on häihin aikaa parin vuoden sijaan, n. 9kk, joten terälehdet voi suosiolla unohtaa. Sydäntä särkevyys tosin jää. Kun vuosi yritystä oli kulunut, puoli vuotta oli mennyt lähetteen odotusta, joka sisälsi melkein päivittäistä poliklinikkakutsukirjeen odotusta postilaatikolla (posti ei kulje viikonloppuisin). alkoivat terolutit ja mietintä, pitäisikö asiasta kertoa lähimmille? Entä kuinka hormonit ja hoidot vaikuttavat arkeen? Ihmissuhteisiin? työhön? Erityisesti kakkostyöhön, jossa olen paljon esillä ihmisten katsottavana, kritiikin alla muutoinkin henkisesti vaikeassa tilanteessa, puhumattakaan siitä, että työssä olisi tarkoitus jakaa positiivista mieltä ja oloa muille ihmisille oman tekemisen ja kannustamisen kautta. Kuinka jaksaa kannustaa muita tekemään parhaansa, kun itse haluaa käpertyä viltin alle sohvalle useiden suklaalevyjen ja romanttisten hömppäkomedioiden pariin? Noh, tuloksena olikin kakkostyön vähentäminen..

Terolutit aiheuttivat monia sivuvaikutuksia, vaikkakin kyllä säännöllistivät kiertoa niin kuin tarkoitus oli. Tunteet menivät laidasta laitaan, tuli naurettua itkien ja itkettyä nauraen. Olen aina ollut tunnesyöppö ja palkinnut itseäni herkuilla, lähinnä suklaalla. Joten suklaata meni tunteiden vuoksi, mutta terolutit lisäsivät myös ruokahalua. Annoskoot isonivat, vaikka liikunta väheni kakkostyön kautta. Sukat alkoivat kiristämään nilkoista, kun nestettä kertyi kroppaan. Kesäkuusta elokuuhun syödyt terolutit kaikkine muutoksineen toivat 10kg elopainoa. Vaatteet eivät enään menneet päälle ja itku tuli vieläkin herkemmin. Elokuussa lisäsin liikuntaa taas huomattavasti, pääsin taas normaaliin elämään kiinni paremmin. Se johtui myös ehkä siitä, että vauvaa ei kuulunut, joten pystyi taas keskittymään muuhunkin elämään, kun palasi maanpinnalle toiveistaan. Annoskoita pienensin tarkoituksella ottamalla leipälautasta, käymällä kaupassa ainoastaan listan kanssa, lopettamalla töissä tarjottujen herkkujen syönnin ja iltasyömisen tv:n ääressä. Söin useita kertoja päivässä ja liikuin paljon, mutta painosta putosi vain muutama kilo. Iski tuska ja ahdistus. Tämäkö vielä. Ei auttanut kuin ostaa uusia väljiä vaatteita ja yrittää sopeutua henkisesti. Onneksi terolutit eivät olleet kovin kalliita, 60tbl 25e..

Kun terolutit loppuivat ja palattiin taas kesän jälkeen hormoni- ja lapsettomuusklinikalle. Oli tarkoitus tehdä aukiolotutkimus ja katsottiin vielä kierron keskivaiheilla laboratoriokokeilla, että hormonipitoisuudet olivat suunnitelmien mukaisesti normaaliarvoissa, josko raskaus oli ollut vaikka niistä kiinni. Ei ollut.. Aukiolotutkimuksessa tehtiin ultraääni alakautta, joka ei satu yhtään ainakaan itselläni ja ultraääntä hoitojen aikana tehdään todella monesti, lähes joka käynnillä. Sillä tarkistetaan, onko munasarjoissa kypsynyt munasoluja, näyttävätkö paikat rakenteellisesti normaaleilta ja onko kohdun limakalvo, kuinka paksu. Mutta siis aukiolotutkimuksessa tarkoitus, että lääkäri vie pehmeän taipuisan katetrin kohtuun ja täyttää ballongiksi kutsutun pallon ilmalla, jotta katetri pysyy kohdussa. Katetrin kautta sitten ruiskutetaan keittosuolaliuosta ja ultraäänelle tarkistetaan, kulkeeko keittosuola kohtuontelosta munasarjoihin ja siellä kaikkialla, mahdollisten tukosten varalta. Tutkimusta ei pystytty itsellä tekemään, koska ballongin täyttäminen aiheutti niin lujaa kipua, etten pystynyt olemaan alaselkä gynen tuolissa, vaikka kovasti yritin ajatella, että kestä tämä pieni hetki, nyt on pakko kestää. Mutta alavatsassa tuntui että jotain räjähtää ja kipu nostatti hikikarpalot otsalle. MUTTA olen ymmärtänyt ja ymmärsin silloinkin, että olin poikkeus, normaalisti aukiolotutkimuksen "pahin kohta" on keittosuolan pieni kirveleminen sen kulkiessa kohdusta munasarjoihin. Lääkäri yritti toimenpidettä 3 kertaa, kunnes luovutettiin. Syynä toimenpiteen epäonnistumiseen saattaisi olla sairastettu klamydia (omalääkärin laittamiin labroihin kuului virtsan klamydiatutkimus, mutta se näyttääkin vain, jos klamydiaa sairastaa sillä hetkellä, mutta esim. nuoruudessa sairastetut klamydiat eivät näy, josta saattaa jäädä vereen vasta-aineita, jotka voivat estää raskaaksi tulemista) olin ehkäisystä aina pitänyt huolta, joten tämä kuulosti todella epävarmalta. Lääkärin mukaan myös endometrioosi saattaisi aiheuttaa kovettumista, joka estäisi ballongin mahtumisen kohtuun, jos kohtu ei joustaisi. Aukiolotutkimuksen sijaan tulikin sitten lisää verikokeita. Verikokeet olivat kunnossa ja aukiolotutkimusta ei tarvittu. Klamydiakokeista veressä tosin kesti 2vk, joten odotteluaika ei ollut mukavaa.. Samalla kerralla puhuttiin ekasta inseminaatiosta ja ensimmäinen kerta olikin sitten 1kk päästä eli syyskuussa. Laitan meidän inseminaatiokierrosta erikseen oman postauksen, josko siitä olisi jollekin havainnollistavaa apua joskus näitä asioita pohtiessa..

Silloin kun saimme tietää, että inseminaatiot aloitetaan päätimme pitkän keskustelun jälkeen kertoa vanhemmillemme ja läheisimmille ystäville. Vanhemmat ottivat asian hyvin, samoin lähimmät ystävät. Ystävistä sai paljon tukea ja oli helpottavaa, kun pystyi asiasta puhumaan. Kun asiasta ei pystynyt puhumaan kuin puolison kanssa, niin tuntui että pakahtui. Teki mieli mennä takapihalle ja vain huutaa kurkku suorana keuhkot täydestä ilmaa, vain pakahtumisen tuskasta. Tämä voi johtua myös siitä, että ystävät ovat itselleni niin kovin tärkeitä ja olen heidän kanssaan tottunut kaiken jakamaan. Minulla on muutamia läheisiä ystäviä, elämä on opettanut kovemman kautta ettei ihmisiin aina kannata luottaa ja itselläni meneekin hetki ennen kuin pystyn toiseen ihmiseen luottamaan. Kun sitten saa täyden luottamukseni ystävänä, niin sen todella saa ja olen ystäväni puolesta valmis tekemään paljon ja vähän päälle. Samalla kuitenkin pelkäsin, että puhuisin asiasta liikaa.. Mitä jos ystäväni kyllästyisivät vauva ja lapsettomuushöpinöihini? Sain himmattua mieltäni ja pyrin puhumaan asiasta vain jonkun kysyessä, jotten vain kyllästyttäisi ketään, koska ihan lähipiirissäni ei ollut ketään, joka samat hoidot joutuisi käymään läpi ja itse ymmärsin, että hoidoissa tosiaan voisi kestää.. Mutta päivittäin äitejä ja lapsia nähdessäni kaupassa, autoissa, lomalla, tuttavapiirissä, jossa monella on perhe, ahdistus tuntui kasvavan. Ei tiennyt, kuinka tunteita olisi käsitellyt ja kävi läpi varmaan eräänlaisen kriisin epätoivoista, ahdistuksesta, lahjonnasta, varasuunnitelmista parin päivän kestäviin asian hyväksymishetkiin. Mutta olen tyytyväinen yhä, ettemme kertoneet ihan kaikille asiasta, jolloin se pysyi enemmän meidän asiana.. Ja jotenkin koin oman pääni sisällä, että ihmiset olisivat sitten tarkkailleet minua ja pohtineet, olenkohan jo raskaana vai en, tai kaikkein pahinta, vältelleet lapsiaiheita keskusteluissa. Koska pidän lapsista ja haluan elää mahdollisimman normaalia elämää, kunnes tulee joko "lopullinen tuomio" tai kaikki hoidot käyty lävitse, tai se oma pieni nykerö aloittaa kasvun matkansa. siihen normaaliin elämään kuuluu tuttavaperheen lapset niin arjessa kuin juhlissakin. Eihän siitä nyt mitään tule, että ruokakaupassa ollessa tekee mieli potkia ihmisiä ja mulkoilee vihamielisen katkerasti kaikkia lapsiin päin katsoviakin, saati niitä omistavia. Ei, ei elämää pidä silti menettää. Täytyy vaan yrittää pitää kiinni edes pienestä järjen hippusesta kaiken keskellä. Tarkoitushan on, että lapsi tulisi täydentämään perhettä, eikä niin että perhe on täydellinen vasta lapsen tultua. Toivon, että saan tämän ajatuksen pysymään mielessäni loppuun saakka. Useimmiten. Edes aika ajoin. Edes joskus!

Aloitus

Ajatus blogin aloittamiseen oli jo hetken aikaa itänyt, mutta ajatus kipeiden tunteiden kirjoittamisesta julkisesti huolestutti. Tänä unettomana yönä, monien lapsettomuusblogien lukemisen jälkeen se alkoi. Ajatuksena, että ehkä joku, joka myös epätoivoisesti etsii vastaavia kokemuksia internetistä löytäisi tästä blogista itselleen tietoa. Itse monista blogeista on löytänyt joitakin tietoja lapsettomuushoidoista, mutta ovat sen verran yksilöllisiä, että ihan samoja ei ole vastaan tullut.. ajatuksena myös käsitellä hoitojen aikaisia ja aiheuttamia moninaisia tunteita.

Meidän tämän hetkiseen perheeseen kuuluu ihana puolisoni ja 2 pientä chihua. Seurustelua takana 3vuotta virallisesti, mutta kaikki alkanut jo 2008 kesällä. Suhde aivan ihana ja sen vuoksi ajatus herääkin, että onko lapsettomuus rangaistus siitä, että kaikki muut asiat on hyvin? Tällä kaikella tarkoitan hyvää pikku perhettä, ystäviä, omaa asuntoa, työpaikkaa(ei kuitenkaan vakituinen) ja arjen hyvää sujuvuutta. Mutta toisaalta ennen puolisoani ollut elämä onkin ollut aivan muuta kuin hyvää, joten..
Lapsettomuushoitoihin hakeuduttiin omalääkärin kautta 1/13,kun yrittämisestä oli yli vuosi. Mainittakoon, että molemmat nuoria, terveitä, hyvät elämäntavat. Yrittämisen aikaan käytettiin ovulaatiotestejä, jotka näyttivät kyllä +. Omalääkäri määräsi labroja(keliakia,hormonipitoisuuksia,peruslabroja) jotka otettiin molemmilta, mutta lääkäri unohti laittaa lähetteen eteenpäin.. Kun hoitotakuun 3kk meni ja aloin soittelemaan lähetteen perään hormoni- ja lapsettomuuspoliklinikalle, niin sain tietää ettei lähetettä ole. soitto tk:n,jossa omalääkäri vaihtunut ja seuraavalle aikoja vasta 1kk päästä. Hermoraunioitumisen jälkeen hoitaja antoi kuitenkin puhelin ajan seuraavalle viikolle ja asia hoitui puhelimessa, niin että uusi lääkäri laittoi lähetteen eteenpäin. Meni taas 3kk ja kutsu tuli poliklinikalle. Ekalla kerralla määrättiin 3kk terolutteja kierron tasaamiseksi js jotta hoitojen suunnittelu helpoittuisi, kun saisi ovulaation paremmin paikannettua. Munasarjojen aukiolotutkimusta yritettiin onnistumatta tehdä ennen inseminaatiohoitoja. Inseminaatiohoidoista myöhemmin lisää..

Tämän hetkinen tilanne on, että tänään kierron 2 päivä eli kp 2, koska eilen alkoi menkat kunnolla. Nyt siis alkoi inseminaatiokierros nro 3. Tämän kierron jälkeen vielä 1 inseminaatioyritys ja siirtyminen koeputkihedelmöitykseen.

Tässä pitkä aloitus, mutta pitkältä on aikakin tuntunut, eikä alulle näy vielä loppua. Toiveissahan olisi, että he kaikki elivät elämän onnellisena loppuun asti..